Lumisateen tuijottaminen ikkunasta saa mussa aikaan jännittyneen ja innostuneen tunnereaktion. Olen s i t k e ä s s ä nuhakuumeessa, minkä vuoksi mulla on aikaa tuijotella ulos. Tänä aamuna pyörin asunnossani malttamattomana, koska mun oli vaikea päättää mistä ikkunasta tänään olisi kivointa seurata lumihiutaleiden tanssia aamukahvin kanssa.

Aloitin aktiivisen laskemisen viisi vuotta sitten eli 2019. Kerron tässä jutussa miten opettelin laskemaan viidessä laskukaudessa. Jos haluat skipata tarinoinnit ja mennä suoraan “näin opin laskemaan” vinkkilistaan, se löytyy jutun lopusta.

Suomalaisena olen tietenkin ollut suksilla koko lapsuuteni, koska ala-asteella oli hiihdettävä talvella murtsikkaa ja joskus käytiin hiihtokeskuksessakin. Alakoulun jälkeen en kuitenkaan koskenut suksiin, muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta. Aloitin laskemisen jotakuinkin nollista 31-vuotiaana.

Päätin tuolloin, että opettelen laskemaan riittävän hyvin, jotta lasku on hauskaa. Matkalle on mahtunut määrätietoista, suunniteltua toimintaa, mutta myös monta sattumalta tuntuvaa tapahtumaa. Kuten esimerkiksi se, että ylipäätään sain sukset alle Pyhällä 2019.

Sukset pois varastosta ja kohti Pyhää, sattumalta

Palataan vielä muutama vuosi taaksepäin. 2016 ostin ensimmäiset sukseni: kevyet ja jäykät hiilikuitusukset, pohjois-Norjassa sijaitsevaa kiipeilyaluetta Baugenia varten. Lähestyminen hiihtämällä on alkukaudesta helpompaa kuin tarpominen lumessa. Sukset lojuivat kuitenkin erinäisistä syistä varastossa kolme vuotta.

2017 voitin ystäväni Liisan kanssa lyhytelokuvakilpailun, jonka palkinto oli laskuviikonloppu Pyhällä. Lunastimme palkinnon lopulta tammikuussa 2019, jolloin laskin ensimmäisen kerran kahteen vuosikymmeneen. Laskin rinteessä niillä välineillä mitkä mulla oli: Baugenin lähestymistä varten ostetut hiihtovaellussukset ja vähän liian isot hiihtovallukseen suunnitellut monot. Vauhti oli mulle se juttu ja näillä kamoilla pääsin nopeasti rinteen alas. Kipinä syttyi – tämähän on hauskaa!

Kotiin päästyäni katsoin Youtubesta kaikki mahdolliset tekniikkavideot (kiitos Triggerboy62) ja luuppasin innoissani Sappeen rinteitä. Sen lisäksi, että laskeminen oli hauskaa, mielessäni alkoi itää kertaalleen kuopattu haave vuoristo-oppaan ammattitutkinnon suorittamisesta. Ruotsin vuoristo-opaskouluun hakevan tulee olla hyvä laskija ja multa tämä edellytys on puuttunut. Vaikka en alkanut laskea voidakseni hakea vuoristo-opaskouluun, haave hakemisesta on antanut minulle monesti extramotivaatiota lähteä mäkeen.

Vapaalaskijan alkeis- ja jatkokurssit 2019–2021 opettivat mistä laskemisessa tykkään ja mitä en osaa

Jollekin elämän merkityksellisiä hetki on lapsen syntymä, toiselle unelmatyön saaminen. Mulle se oli vapaalaskijan alkeiskurssi. Olen naureskellut tätä monesti, selitän. Pyhän reissulta tulin kotiin miettien, että haluan oppia liikkumaan rinteiden ulkopuolella, jotta pääsen sinne Baugenin majalle ja mahdollisesti vuoristo-opaskouluun. En halunnut tuhlata aikaa vaan oppia lumiturvallisuusasiat ja laskutekniikan ammattilaisilta nopeasti.

Tiesin omien ammatillisten haaveideni vuoksi, että haluan suomalaisen vuoristo-oppaan kurssille. Olin osallistunut Jussi Muittarin (Mountain Guide Finland) lumiturvallisuus-workshoppiin Tampereella, joten päätin ottaa yhteyttä häneen. Oli tammikuu ja huhtikuun kurssit oli täyteen bookattu. Sain Jussilta ohjeeksi treenata rinteessä ja tulla kurssille seuraavana talvena. Sattuma astui kuitenkin jälleen kerran peliin ja sain peruutuspaikan neljän päivän vapaalaskijan alkeiskurssilta.

Vapaalaskijan alkeiskurssille osallistuminen pelotti mua niin paljon, että valvoin melkein kaikki yöt ennen kurssia ja kurssin aikana. Meinasin oksentaa, kun odotin vuoroani alkuesittelyssä. “Moi, oon Emma ja oon laskenut kolme kuukautta.”

Kurssilla Norjassa mulle avautui lumilla liikkumisen mahdollisuudet aivan uudella tavalla, kun pääsin hiihtämään vuorten rinteille. Muistan voittajafiilikset, kun selviydyin mäen alas viistolaskulla ja auraamalla. Musta tuntui kuin olisin tullut taikamaahan, mistä kukaan ei ollut kertonut mulle aikaisemmin. Tätä haluan tehdä koko loppuelämäni! Seuraavana talvena 2020 osallistuin vapaalaskukurssille Zillertalissa, Itävallassa. Muistan, että muut kurssilaiset huusivat iloisesti jiihaata, kun laskimme puuterilunta. Minä lanasin aura-asennossa reidet hapoilla metrin levyisen kaistaleen hankeen muiden perässä.

Laskeminen rinteen ulkopuolella oli poikkeuksetta selviytymistaistelua 2019–2021; en osannut tehdä käännöksiä vaihtelevalla lumella enkä puuterilumella. Sukset elivät omaa elämäänsä ja minä yritin pysyä pystyssä. Hammasta purren otin saman palautteen vastaan kerta toisensa jälkeen: jalat yhteen ja paino eteen.

Jussikin vahvisti mulle ystävällisesti, että olen laskutaidoiltani hänen heikoin kurssilainen kautta aukojen. Ylpeänä kannan tätä titteliä. 🙂 Jokaisella kurssilla oivalsin jotain uutta ja kouluttajien kannustavista palautteista sain motivaatiota puskea eteenpäin.

Rinnelaskussa kehittyminen muuttaa kaiken; alppihiihdonohjaajasta hiihdonopettajaksi 2020–2021

Kesällä 2020 kiipeilykaveri Havukalliolla vinkkasi minulle, että alppiohjaajakurssilla oppii laskutekniikkaa. Sain seuraavan kurssin kalenteriin, jes! Osallistuin alppiohjaajakurssille Levillä joulukuussa 2020. Mulla oli todella hauskaa ja opin esimerkiksi laskemaan takaperin ja tekemään suksilla piruetin.

Kurssin jälkeen hain töihin Sappeen hiihtokouluun. En tiedä olisinko uskaltanut hakea, ellei ohjaajakurssin kouluttaja Jussi Hynninen olisi kannustanut minua kurssipalautteessa. Mulla ei ollut käynyt mielessäkään, että MINÄ voisin olla hiihtokoulussa töissä. Tämäkin tapahtumien ketju tuntuu näin jälkikäteen sattumalta.

Sain hiihtokoulusta työpaikan ja tutustuin mahtaviin opeystäviin, joiden kanssa treenailin mun suurinta rinnelaskuun liittyvää haastetta eli leikkaavaa käännöstä.

Halusin suorittaa myös hiihdonopettajakurssin. Mua neuvottiin, että kannattaa tehdä pari kautta töitä ensin, jotta saan varmuutta laskuun ja kokemusta hiihdon opettamisesta. Olin samaa mieltä, vaikka paperilla minulla oli jo edellytykset osallistua eli yli 20 opetustuntia tehtynä hiihtokoulussa.

Keväälle 2021 kalenteroimani vapaalaskijan jatkokurssi peruttiin koronan vuoksi. Olin sopinut itselleni jo loman kurssia varten ja sattumalta hiihdonopettajakurssi järjestettäisiin samalla viikolla Vuokatissa. Soitin siltä istumalta hiihdonopettajakurssin kouluttajalle Jussi Räihälle ja yhdessä päätimme, että voisin osallistua kurssille. Mulla oli jälleen kerran hauskaa ja mun taidot kehittyivät viikon aikana todella paljon. Opin esimerkiksi laskemaan yhdellä suksella ja tekemään temppuja parkissa.

Rinnelaskussa kehittymistä edesauttoi, että vietin paljon aikaa suksilla analysoiden pienten hiihtokoululaisten laskutekniikkaa. Lisäksi opin hiihdonopettajilta pieniä niksejä, tekniikkaharjoitteita, opin videoimaan omaa laskua ja pyytämään palautetta rohkeasti hiihtokoulun opettajilta.

Lasku-urani alkuaikoja leimannut jännittäminen, epäonnistumisen pelko ja häpeän tunne omasta suoritumisesta muiden laskijoiden seurassa karisi hiihdonopettajavuosien aikana.

Askel kohti isompia vuoria ja laskukilometrejä

Tein korona-aikoina etätyöviikkoja pohjosessa, jotta pääsin laskemaan Suomen hiihtokeskusten vapaalaskumaastoja Ylläksellä, Levillä ja Pyhällä. Tampereelta käsin jouduin jatkuvasti autoilemaan enemmän kuin halusin. Kyllästyin jatkuvaan ajamiseen ja 2022 laskin tosi vähän. “Välivuosi” teki hyvää, sillä motivaatio palasi sen myötä takaisin. Tiesin, että Suomessa mun ei ole enää mahdollista kehittyä. Tiesin, että tarvitsen laskukilometrejä.

Seuraava selkeä kehitys laskutaidoissani tapahtui 2023, kun aloin viettää talvikausia Ranskan alpeilla. Valitsin Chamonixin kohteeksi kaverin suosituksesta ja koska sinne tuntui helpoimmalta lähteä yksin. Ostin lauttaliput ja vuokrasin Airbnb:n kautta huoneen Challanches nimisestä kaupungista 30 minuuttia Chamonixista.

Alpeilla etäisyydet ovat pidempiä ja näin ollen laskua tulee helposti paljon enemmän kuin Suomessa tai Norjassa. Yhden laskupäivän aikana on mahdollista laskea monta tuhatta vertikaalimetriä. Esimerkiksi alueen pisin yhtäjaksoinen lasku Vallée Blanchen jäätikkö hissiltä Chamonixin kylään on parhaimmillaan yli 20 kilometriä. Ylläksen pisin rinne on 3km. Mun unelma ensimmäsellä Chamonix-kaudella oli päästä laskemaan tuo kuuluisa VB-lasku edes kerran. Olin reissussa yksin, joten kaikki laskut riippuivat siitä saisinko seuraa. 2024 VB:stä olikin tullut mulle ihan tavallinen mäki, joka oli aina helppo käydä laskemassa, jos ei muuta keksitty.

Kun edelliseen yhdistää tutustumisen mukaviin laskukavereihin, homma on mennyt eteenpäin itsestään. Mistä aasinsiltana iso kiitos kaikille, jotka ovat olleet mua opastamassa ja tsemppaamassa matkan varrella.

Tarvitsen vielä valtavan määrän lisää kilometrejä, jotta saan laskuun varmuutta. Mulla on kuitenkin tunne, että osaan laskea. Osaamismittari on se, että mua naurattaa, kun lasken puuteria. Jonkun jiihaankin olen varmaan joskus huutanut.

Onko välineillä väliä? Muutama varustetipsi

Hommasin toisena laskuvuotena minun osaamistasoon paremmin soveltuvat monot ja sukset. Niillä oli heti mukavampi laskea kuin kevyellä hiihtovaellussuksilla. Kannattaa hankkia monoon lämpömuokatut pohjalliset ja tietenkin muokkauttaa monot.

Mun varpaat ja sormet palelevat herkästi. Olen kärsinyt ja laskenut paljon kylmissä oloissa ja seissyt palellen kursseilla. Patterilla lämpiävät sukat on tosi hyvät. Mulla on Lenz:t, koska nimenomaisesti niitä mulle on useampi suositellut. Mun luottohanskavalinta hiihtoretkellä on rukkasen kuori (eli otan rukkasesta vuoren pois) ja hyvät nahkaiset/synteettiset sormikkaat, joilla on helppo välpätä kamoja. Hiihdän ja välppään skinit sormikkailla ja kun tarvitsen lämpöä, vedän rukkaskuoret sormikkaiden päälle. Näin mun ei tarvitse vaihtaa hanskoja ja menettää lämpöä moodin vaihdoissa ja kädessä on koko ajan sormikas, jolla on helppo työkennellä. Kiitos kurssikaverille, jolta tämän opin. Kurssit kannattaa monestakin syystä.

Summasummarum eli näin opin laskemaan

• Vapaalaskijalle suunnatuilla lumiturvallisuus- ja offarilaskutekniikkakursseilla
• Hiihdon ohjaaja- ja opettajakoulutuksessa
• Työskennellessäni hiihdon parissa
• Laskemalla tekniikkaa taitavamman hiihtäjän perässä matkien laskun rytmiä, sovitusti tai salaa.
• Kuvaamalla omaa ja kaverin laskua ja analysoimalla, että missä vika.
• Sauvamerkin oppiminen helpotti laskua. Sen avulla opin mihin käännös tehdään ja miten laskua rytmitetään.
• Käyttämällä jatkuvasti mielikuvia ja mantroja: kun pitää tehdä pyöreitä rytmikkäitä käännöksiä, toistan mielessäni, että “boing-boing-boing” tai kun perusasento meinaa karata, kuvittelen uudelleen ja uudelleen olevani hyökkäävä karhu, joka on tippunut puusta rentoon perusasentoon ja jolla on timantti navassa.

Naisille (ja miksi ei miehillekin) muutama juttu vammojen ehkäisystä ja PMS-oireista

Laskutreeniin olisi hyvä sisällyttää oheisharjoittelua, jonka tarkoitus on ennaltaehkäistä kaatumisista johtuvia vammoja sillä kaatumisia tulee paljon. Vältän laskemista väsyneenä, koska sekin lisää vammautumisen riskiä. Naisilla on suurempi riski saada ristisidevamma, jonka ehkäisystä kannattaa opiskella lisää esimerkiksi täällä: How to avoid ACL injuries.

Mulla yksi PMS-oire on tasapainohäiriö, jonka seurauksena kaatuilen yllättävissä tilanteissa. Tajusin asian kun toinen laskijanainen kertoi kokevansa saman. Kaatuminen ei siis aina ole taidosta kiinni vaan joskus myös hormooneista. Treenaan tasapainoa oheisharjotteilla, koska haluan uskoa, että se antaa mulle enemmän marginaalia korjata mahdollinen kaatumistilanne. Ehkä kaatuilisin vieläkin enemmän, jos en treenaisi? Jos sulla on tämä tai joku muu outo ongelma menkkojen aikaan, niin sä et kuvittele etkä ole yksin.

Kiitos kun luit. Lumilla nähdään!

P.S. En ole päässyt Baugenin majalle suksilla. Haen vuoristo-opaskouluun 2027.

Lyhytelokuva, joka aloitti kaiken: Pää pilvissä